
1980-luku
Ensimmäinen koiramme oli schipperkeuros Suojan Twister, jonka kanssa tutustuimme niin näyttelykehiin kuin koulutuskenttiin. Kruunu Twistin näyttelyuralle tuli vuonna 1994, jolloin saavutimme BIS4-veteraani -sijoituksen Porin kaikkien rotujen näyttelyssä. Tämän lisäksi Twisti oli kaikkiaan 9 kertaa Rop-veteraani ollen parhaimmillaan 7-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen.
Päivi aloitteli kouluttajana paikallisessa palveluskoirayhdistyksessä. Hänet opetettiin kouluttamaan tottelevaisuutta ja 1980-luvun lopulla hän tutustui uuteen lajiin, joka oli rantautumassa Suomeen - agilityyn.
Vaikka schipperkeillä on yhä erityinen merkitys meille, päätimme, että seuraavaksi hankimme koiran, joka on sopivampi pk-puolelle. Monen vuoden ja mielenmuutoksen jälkeen (kyllä, 1992 Päivin kuultiin sanovan, että isompi koira meille tulee, mitä tahansa muuta rotua paitsi collie) tuli viimein aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen 'koiraelämässä'.
1990-luku
Vuonna 1993 toteutui yksi unelma, kun saimme ensimmäisen colliemme. Olimme päätyneet tricolournarttuun, mutta onneksi 'Pieni merirosvomme' muutti kotiimme ja sydämiimme setänsä Mickeyn (Markhill's Misty Moon-Shadow 2xSert) innoittamana.
Oltuaan melkein kymmenen vuotta aktiivinen jäsen (ja hallituksen jäsen) paikallisessa palveluskoirayhdistyksessä, Päivin mielestä oli aika hankkia uusia haasteita. Hänet valittiin ensin hallitukseen ja myöhemmin puheenjohtajaksi Suomen Collieyhdistyksen Satakunnan alaosastossa.
Kun menetimme Twistin vain 10 vuoden iässä vakavaan sairauteen, päätimme, että oli aika hankkia toinen collie. Niin tuli Romeo, Rosvon pikkuveli, meille vuonna 1995.
Vuonna 1996 syntyi ensimmäinen pentueemme yhdistelmästä Fin Ch Jk1 Sandiacre Sweet Music Man - Friby'n Miss Elysee (Sert, om. Kirsti Jokinen). Taas jouduimme syömään sanojamme - pennut olivat kaikki soopeleita, vaikka olemme molemmat enemmän tricolour- ja merleihmisiä.
Vuonna 1998 Lola muutti meille asumaan ja otti paikan koiralauman johtajana välittömästi.
2000-luku
Vaikka Romeo sai sertinmetsästyksensä päätökseen vuonna 2000, olivat todelliset näyttelyvuodet vasta tulossa. Ja niin olivat Lolankin. Molempia on näyttelytetty ainakin 10 kertaa vuodessa vuoden 2001 jälkeen ja ne nauttivat siitä enemmän kuin koskaan.
Vetäydyttyämme kaikista luottamustehtävistä koirayhdistyksissä, meillä oli enemmän aikaa kuin aikaisemmin koirillemme. Joten aloimme harkita pennun hankkimista. Aikaa kului emmekä löytäneet montaakaan yhdistelmää, jotka olisivat sopineet suunnitelmiimme. Jos sellainen löytyi, pentueessa ei ollut yhtään blue merle-tyttöä tai ne olivat kaikki varattuja, kun otimme yhteyttä kasvattajaan. Tähän tilanteeseen tuli Sina 4-vuotiaana talvella 2003.
Kaiken pohdinnan jälkeen keväällä 2002 saapui Hugo. Puukenkämaan poika asuu kuitenkin Suvituikkujen luona Seijalla, joten se ei poistanut paineita pennun hankkimisesta.
Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja syksyllä 2003 huomasimme, että meillä oli kaksi samanikäistä pentua kasvamassa. Romeon tytär Jawa on jo ehtinyt hakea muutaman cacibin ja sertin näyttelyistä, Israelintuonti Joy seuraa toivottavasti myöhemmin perässä. Molempien kakaroiden takaa löytyy meille se niin kallisarvoinen Kirva, joka on molempien vanhojen urostemme äiti.
Vuosi 2006 alkoi hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa, otimme vastaan tarjouksen ostaa Tutti (Joyn 3/4 -sisko Israelista, asuu toisen omistajansa Jaanan luona) ja Sina lopetettiin helmikuussa. Koiralaumamme odottaa uutta jäsentä. Syksyllä omistukseemme siirtyi Lolan tyttärentytär Mutu, joka kuitenkin sijoitettiin mukavan kodin ilmaannuttua. Keväällä 2007 Israelista lennähti Joyn ja Tutin äiti Lulie, mutta pentukuumeeseen ei vieläkään tullut helpotusta. Nähtäväksi jää, miten pitkäksi kotiin jäävän pennun odotus venyy tällä kertaa...
Luottamustehtävät ja ansiomerkit:
1987-1994
Päivi VPKH ry:n johtokunnassa
1994
Päivi: SCY ry:n harrastusmerkki
1996
Päivi: SCY ry:n Satakunnan ao:n hallitukseen
1997-2000
Päivi: SCY ry:n Satakunnan ao:n pj
1999
Tomi: SCY ry:n harrastusmerkki
2001-2002
Päivi: SCY ry:n Satakunnan ao:n vpj
2001
Päivi: SPKL ry:n pronssinen ansiomerkki, harrastusmerkit (kulta, hopea, pronssi).
Tomi: SPKL ry:n harrastusmerkit (kulta, hopea, pronssi)
2006
Päivi: SCY ry:n hopeinen ansiomerkki
Tiivistettyä:
2007
Uusi koira: cpkn Kans*&Isr Mva Storm Cloud Of Netiv HaAyit 'Lulie'
Rosvon matka päättyi.
2006
Uusia koiria: cpkn Shady Lady Of Netiv HaAyit 'Tutti' ja
cpkn Leaftribe Black Pearl 'Mutu'.
Sinan matka päättyi.
Lolasta tuli ensimmäisen kerran isoäiti.
Hugosta tuli ensimmäisen kerran isoisä.
Jawa Rop, Vsp, 2xCacib, 2xvCacib, 2xSert, vSert.
2005
Hugo Vsp, Sert, vCacib.
Jawa Cacib, vCacib, 2xSert.
Romeon pojasta Kessusta tuli Est Ch.
Hugon tyttärestä Lunasta tuli Balt & Est & Ltu & Lv JCh.
2004
Hugon 2. pentue syntyi.
Jawa Vsp, 2xSert.
Hugo Sert.
2003
Uudet koirat: cpkn Cajendo Cara Cecilia 'Sina', cpkn Juniperhill's Bucanera
'Jawa' ja cpkn Joy Of Netiv HaAyit 'Joy'.
Hugon 1. pentue syntyi.
Romeon 4. pentue syntyi.
Hugo Rop, 2xVsp, 3xSert, vSert.
Romeon pojasta Kessusta tuli Fin Ch.
2002
Uusi koira: cpku Malouine's Limelight 'Hugo'.
Lolalle oikeus voittajaluokkaan tokossa.
Romeosta tuli 1. kertaa isoisä.
2001
Romeon 3. ja Lolan 2. pentue syntyivät.
2000
Romeo Vsp, 2xSert.
Romeo ja Lola siirtyivät avoimeen tokossa.
1999
Romeon 2. ja Lolan 1. pentue syntyivät.
Romeolle ja Lolalle oikeus käyttöluokkaan.
Romeo Vsp, Sert.
1998
Uusi koira: cpkn Ketopin Lolitas Lulu 'Lola'.
Romeon 1. pentue syntyi.
1996
Rosvo siirtyi avoimeen tokossa.
1. kasvattimme syntyivät.
1995
Uusi koira: cpku Friby'n Olé 'Romeo'.
Twistin matka päättyi.
1994
Twisti Bis4-vet, Sert.
1993
Uusi koira: cpku Friby'n Iceblue Pirat 'Rosvo'.
1985
Ensimmäinen koira: schipperkeuros Suojan Twister 'Twisti'.