Muutama sana meistä
Moro ja tervetuloa tutustumaan myös meihin, harrastuksiimme, työhömme ja kotiimme! Asuttuamme 8 vuotta Vammalassa, pääsimme vihdoin vuonna 2003 muuttamaan maalle 15 kilometrin päähän Vammalan keskustasta Illon kylään. Kotimme on 1940-luvun lopulla rakennettu siirtolaistalo idyllisine ulkosaunoineen. Pihassa on n. hehtaarin aidattu alue koirillemme ja lisäksi voimme lenkkeillä metsässä aivan takapihalla.
Sastamalan sydän Vammala muodostaa oman talousalueensa, mutta sijaitsee liikenteellisesti mukavassa paikassa. Matkaa kotipihastamme on Tampereelle ja Forssaan n. 60 km, Poriin ja Raumalle n. 90 km, Turkuun reilu sata km ja Helsinkiinkin alle 200. Vaikka varsinaiset palvelut ovatkin omalta kylältämme paenneet, työmatkan varrelta löytyy kaikki pakollinen.
Aloittelimme talomme remontointia kesällä 2006. Ikuisuusprojekti tosiaan, tekeminen ei ainakaan tontilta lopu. Syksyksi valmistuivat makuuhuone, keittiö ja olohuone. Ensi vuoden projektiksi on tarkoitus ottaa eteinen ja pesuhuone/wc, lisäksi tehtäneen hieman sähkö- ja putkitöitä.
Töistä ja harrastuksista
Päivin toimenkuvaan Keskuskuva Ky:ssä kuuluu mm. paikallislehden taittoa ja ilmoitusten valmistusta. Tomi ajaa mm. trukkia Komas Oy:n palveluksessa. Olemme molemmat vakituisessa työsuhteessa, tosin ainakin vielä jonkin aikaa Päivi hoitaa Jyriä kotosalla.
Päivin harrastuksista on mainittava koirien ja webbiprojektien lisäksi myös valokuvaus ja kuvankäsittely, jotka tosin kärsivät laitteiston puutteesta. Me molemmat olemme laulaneet karaokea enemmän tai vähemmän aktiivisesti toistakymmentä vuotta, ja muutama vuosi sitten osallistuimme satunnaisesti kisoihinkin. Tomille onkin kertynyt melkoinen määrä alkukarsintavoittoja, lisäksi mm. finaalipaikka Karaoken SM-kisoissa 2003.


